maanantai 18. huhtikuuta 2011

Valmista raitaa

Vihdoinkin jotain valmista esiteltäväksi! Viimeistellyt, pestyt, pingotetut ja kuviin ikuistetut raitasukat.



Malli: Perussukka
Lanka: Schoeller + Stahl, Fortissima Socka
Langan menekki: 91 g yhteensä
Puikot: 2,25



Tein jälleen tutkimusretken lankalaatikoilleni ja tällä kertaa varastostani löytyivät nämä jo useampi vuosi sitten ostamani Fortissima Socka-kerät. Ostin langat alunperin juuri raitasukkia varten, joten raitasukat niistä myös sitten tuli.



Täytyy ihan onnitella itseään värien valinnasta, sillä meleerattu ruskeanharmaa sekä tumma luonnonvalkoinen sopivat yhteen valtavan hyvin. Sopivan rauhallista ja maanläheistä.



Sukistahan piti tulla miehen jalkaan sopivat mutta kävikin niin, että näistä tuli täydellisen istuvat omiin jalkoihini. Lanka nimittäin on melko kovaa ja joustamatonta, vaikka pehmenikin hieman pesussa, mutta ei ollut toivoakaan saada näitä mahtumaan miehelle. Suunniteltu koko 43 muuttui siten kooksi 39. Onneksi kärkikavennuksen voi aloittaa missä vaiheessa jalkaterää tahansa.

13 kommenttia:

  1. Yksinkertaisuudessaan kauniit sukat.

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniit, niin rauhalliset värit.

    VastaaPoista
  3. Emma vei sanat suustani. Valkoinen pitsi ja sukat yhdistettynä tuovat mieleeni jostakin syystä tarinan Pieni talo preerialla.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanan herkät sukat, kauniit värit. Ruskeanharmaa on niin tylsä mutta musta niin ihan väri :D

    VastaaPoista
  5. Herkän kauniit ja nuo hillityt pehmeät värit, huokaisen hiljaa. Yksinkertainen on välillä niin kaunista.

    VastaaPoista
  6. Hillanen: Kiitos :) .

    Annika: Kiitoksia :) .

    Marjut: Kiitos :) .

    Emma: Paljon kiitoksia :) .

    Johku: Pieni talo preerialla-kirjat olivat suosikkejani lapsena, samoin tv-sarja! :)

    Maritta: Pidän myös kaikista "tylsistä" väreistä, mieluummin maanläheistä kuin kirkkaita jalokivivärejä.

    Pirle: Eikä olekin mielenkiintoista, että tavallisista raitasukista löytyy myös herkkyyttä.

    Zelda: Tosiaan, yksinkertaisuudessa on usein yllättävää kauneutta.

    Ellie: Kiitos :) .

    VastaaPoista
  7. Olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi, harmaan ja luonnonvalkoisen yhdistelmä on tosi onnistunut. :) Sukista huokuu kiva maalaisromanttinen tunnelma ja kaunis sommittelu ja pitsit valokuvissa vain korostavat sitä. Upeat sukat, jälleen kerran. Et kai huonoja osaa tehdäkään. ;)

    VastaaPoista
  8. Ihanaiset sukat. Toivotan Sinulle ja Rakkaillesi Ihanaa Pääsiäistä

    VastaaPoista
  9. Satakieli: Ne huonot puretaan heti alkumetreillä, joten niistä ei jää todistusaineistoa :D .

    Enkuli: Oikein ihanaa ja aurinkoista pääsiäistä myös sinulle!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.